Blogi – ajatuksia mielenterveydestä, toipumisesta ja arjen jaksamisesta


Lämpimästi tervetuloa blogiini. Kirjoitan täällä viikoittain herätteleviä ajatuksia, oivalluksia ja asiantuntijanäkökulmia elämän haastaviin kohtiin. Jaan myös käytännön vinkkejä mielenterveyteen, hyvinvointiin, uupumuksesta toipumiseen sekä vaikeista ja narsistisista ihmissuhteista selviämiseen. Kirjoitan paljon myös tietokirjani teemoista: kiusatuksi tulemisesta ja oman voiman löytämisestä tällaisten kokemusten jälkeen.


Kirjoitukseni

Syksy on tullut, mutta esikoiskirjailijan mieli on ollut jumissa. Kirjan viimeiset luvut ovat edelleen kirjoittamatta, ja viimeistely odottaa yhä tekijäänsä. Jotkut nimekkäät kirjailijat sanovat, että kirjoittaminen ei tarvitse inspiraatiota vaan säntillisyyttä, mutta minulle on käynyt nyt niin, että sanat eivät löydä tekstissä paikkaansa eivätkä...

Kun ihminen joutuu kiusatuksi työyhteisössä, on tilanne äärimmäisen satuttava. Kiusaaminen voi ilmentyä esimerkiksi vähättelynä, ivailuna, naureskeluna, matkimisena, ohi katsomisena, tiedon panttaamisena, ulkopuolelle sulkemisena ja nolaamisena sekä häpäisynä.

On olemassa perheitä, joissa yksi uhrataan. Perheitä, joissa syyllinen on aina selvä. Musta lammas saa osakseen syntipukin viitan. Hän kantaa selässään oman yhteisönsä taakat.

Kohta on taas se vuodenaika, kun keltanokka-lippispäiset ekaluokkalaiset lähtevät sankoin joukoin kohti lähikoulua. Monilla paikkakunnilla heitä saattelevat matkaan vapaaehtoiset aikuiset, jotka turvaavat pienten kävelyreittejä ensimmäisinä viikkoina. Minusta on valtavan hienoa, että tällainen toimintamalli on jäänyt pysyväksi tavaksi. Lapset...

Aloitin kirjoittamisen alkukeväästä. Aihe on kuitenkin ehtinyt elää jo pitkään sydämeni alla. Se on kasvanut ja muotoutunut hiljaa. Rakentanut mieleeni ja ajatteluuni uudenlaisia ovia.

Ihmiselle on usein tuskallisen vaikeaa sanoittaa ääneen, että äiti on aina kiusannut kotona. Se halutaan pitää piilossa, salata muilta. Lapsi oppii hyvin varhain, että kotiasioista ei saa kertoa kenellekään. Sitä hoetaan hänelle kuin mantraa. Äitiä pitää aina suojella, vaikka hän olisi kotona se, joka pahiten satuttaa.

Narsistinen dynamiikka perustuu varsin kieroon ja laskelmoituun valtasuhteeseen, joka tuhoaa uhrin itsetunnon vaiheittain. Tämä vaurioittava dynamiikka ei kuitenkaan ole jatkuvasti esillä, vaan se toimii syklisesti. Juuri vaihtelu äärimmäisen hyvän ja äärimmäisen pahan välillä sitoo uhrin suhteeseen traumaattisella tavalla. Terapeutin näkökulmasta...

Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat uupuneet. Eivät vain työstä, vaan elämästä. Äkkiseltään voisi ajatella, että uupumukseen sairastuu pitkien työpäivien ja liiallisen vastuun kantamisen vuoksi. Ne ovat varmasti osa sitä, mutta yksinkertaistettuna asia on näin: ihminen on kantanut liian pitkään liian paljon.

Ihminen, jota on lapsesta asti kiusattu kotona, usein pelkää katsoa menneisyyttään rehellisesti. Tämä on kovin inhimillistä. Kaltoinkohtelevaa vanhempaa tai sisarusta kohtaan halutaan olla lojaaleja. Pelätään sitä, että faktojen myöntäminen olisi "pahan puhumista" tai suoranaisesti sukulaisensa pettämistä. Toisaalta näin toimimalla voidaan myös...

Olen tavannut lukemattomia ihmisiä, jotka ovat sananmukaisesti aloittaneet elämänsä takamatkalta. He ovat etsineet identiteettiään useita vuosia, kierrelleet loputtomia kuoppaisia polkuja itsensä kanssa, kompuroineet polvet verillä ja kaatuneet moneen kertaan. He ovat katselleet kun muut ovat lähteneet menestyksekkäästi opiskelemaan, löytäneet...

Uudet kotisivuni ovat nyt avoinna, ja niiden myötä haluan jakaa kolme periaatetta, jotka ohjaavat työtäni ja asiantuntijuuttani kaikissa kohtaamisissa: