Toipuminen alkaa silloin kun uskaltaa katsoa totuutta silmiin
Ihminen, jota on lapsesta asti kiusattu kotona, usein pelkää katsoa menneisyyttään rehellisesti. Tämä on kovin inhimillistä. Kaltoinkohtelevaa vanhempaa tai sisarusta kohtaan halutaan olla lojaaleja. Pelätään sitä, että faktojen myöntäminen olisi "pahan puhumista" tai suoranaisesti sukulaisensa pettämistä. Toisaalta näin toimimalla voidaan myös ennaltaehkäistä raivokohtauksia, rajumpaa kaltoinkohtelua ja nujertamista kiusaajan toimesta.
Muiden luomassa illuusiossa eläminen on selviytymisen strategia. Siellä pysytään silloin kun ei vielä olla valmiita näkemään rajoja rikkovia tilanteita ja toisten vaurioittavaa käyttäytymistä. Tai vaikka nähtäisi, ei ole vielä olemassa tarvittavaa rohkeutta ja riittävästi tukea asettua poikkiteloin kiusaajan kanssa. Prosessi on vielä jollakin tavalla kesken.
Totuuden esiin nostaminen ja sen avoin tarkasteleminen ei kuitenkaan ole koskaan väärin ketään kohtaan. Kun uskaltaa kohdata asiat niin kuin ne oikeasti ovat, raottaa oven todelliselle toipumiselle, mutta samalla oven avauksella tulee sisään myös suru ja viha. Kun alkaa tunnustaa kokemansa ja myöntää itselle; näin minua kohdeltiin, tällä tavalla minua alistettiin, niin minua kiusattiin, alkaa oma tarina viimein rakentua aidoksi ja totuudenmukaiseksi. Ymmärtää, että se mitä tapahtui olikin kaltoinkohtelua ja suoranaista kiusaamista. Se nostaa luonnollisestikin hyvin monenlaisia tunteita pintaan ja tuo mukanaan tuskallisia muistoja ja muistikuvia. Katkelmia hirveistä tapahtumista. Niiden pitäisikin uskaltaa antaa tulla. Ilmentyä. Kertoa tarinaansa. Asettua. Ja lopuksi päästää menemään.
Lapsuuden vaurioittavat kokemukset jäävät kehoon ja mieleen raskaana painona. Niitä ei ehkä ole voinut jakaa koskaan kenenkään kanssa, ja toisaalta, niitä ei ehkä ole osannut edes tunnistaa saati sitten sanoittaa.
Todellisuus ja tietoiseksi tuleminen ei riko ihmistä, vaikkakin asioiden paljastuminen voi todella ahdistaa ja pelottaa. Kun elämä alkaa ensimmäistä kertaa jäsentyä oikealla tavalla, realistisesti, ihminen pääsee kulkemaan ihan uudenlaista reittiä eteenpäin. Häpeä alkaa irrottaa otettaan kun hiljaisuus lakkaa ja oman menneisyyden piilottelu loppuu. Tuleekin tilaa vapaudelle ja oman oikean identiteetin luomiselle.
On ymmärrettävää, että satuttavan lapsuuden elänyt pyrkii ymmärtämään sukulaistaan. On tutkitusti niin, että tällaisessa vuorovaikutuksessa kasvanut alkaa syyttää kaikesta itseä ja näkee korjattavaa vain omassa käyttäytymisessään. Tämä toimintatapa kuitenkin sitoo voimakkaasti rikkovaan suhteeseen. Traumaside on kuitenkin katkaistavissa tiedon ja tuen turvin. Monet ovat hyötyneet vertaistuesta, ilmiöön liittyvien teosten lukemisesta sekä terapiasta.
Havahtuminen, herääminen ja tietoisuuden vahvistuminen ovat kiusaamisesta vapautumisen keskiössä. Kun alkaa katsoa ihmissuhteitaan, menneisyyttään ja maailmaa vahvasti aikuisuuteen nojaten niin sanotusti uusin silmin, nousee myös uudenlainen kyky asettaa rajoja ja puolustaa itseään. Omaan sisäisyyteen kasvaa syvä ymmärrys: minulla on oikeus omaan tarinaani ja totuuteeni. Minua kohdeltiin väärin ja huonosti. En ole koskaan ollut huono, vaikea, paha tai vääränlainen vaikka minulle niin väitettiinkin. En ollut millään tavalla syyllinen siihen, miten minua kohdeltiin.
Ja viimeistään silloin alkaa elämässä toisenlainen luku.
Jos sinä tunnistat kohdallasi kirjoituksessa käsittelemiäni teemoja, rohkaisen sinua seisomaan tästä hetkestä alkaen väkevästi itsesi puolella. Hanki tietoa, tukea ja ymmärrystä. Älä enää anna kohdella itseäsi kaltoin.
Sinä olet oman elämäsi tärkein ihminen. Käsikirjoittaja-ohjaaja omassa "elokuvassasi". Luo itsellesi rooli, jossa viihdyt ja voit hyvin. Ja jos koet jääneesi väärän rooliin jumiin olosuhteiden tai muiden ihmisten vuoksi, vaihda rohkeasti roolia. Sinä pystyt siihen, usko pois!