Uupumus - hermoston hätäjarru
Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat uupuneet. Eivät vain työstä, vaan elämästä. Äkkiseltään voisi ajatella, että uupumukseen sairastuu pitkien työpäivien ja liiallisen vastuun kantamisen vuoksi. Ne ovat varmasti osa sitä, mutta yksinkertaistettuna asia on näin: ihminen on kantanut liian pitkään liian paljon.
Uupumus on kasaantunut vuosien myötä. Se on kerrostunut hiljalleen silloin kun ihminen on suorittanut elämäänsä jokaisella alueella. Ehkä hän on joutunut lapsesta saakka olemaan se vahva, joustava, sopeutuva, taakankantaja, tsemppari: kaikkea kaikille. Itselle ei ole jäänyt tilaa olla ja hengittää. Ei ole ehtinyt pohtia, mistä minä pidän, mikä minusta tuntuisi kivalta tai mikä minulle on elämässä tärkeää. On ollut vain muita varten olemassa.
Toisinaan uupumus on saattanut olla matkassa jo kauan. Näyttäytynyt varjoista itsepintaisena väsymyksenä, kireytenä, unihäiriöinä tai sairasteluina. On voinut tulla muistiongelmia, sumuisuutta, itkuherkkyyttä ja ruokahalun muutoksia. Mieleen on saattanut ajoittain putkahdella ajatuksia: mitä jos mä en jaksakaan enää? Kuka sitten hoitaa lasten asiat ja kaikki arkeen liittyvät velvollisuudet? Ylivastuullinen ihminen painaa ne kuitenkin nopeasti takaisin syvyyksiin ja jatkaa oravanpyörässä kunnes esimerkiksi:
- Ei jaksa nousta enää sängystä
- Sairastuu vakavasti
- Purskahtaa itkuun työpaikan palaverissa
- Romahtaa psyykkisesti
- Alkaa saada raivokohtauksia, joihin muut reagoivat kysymällä voinnista
Kun tarpeeksi sinnittelee, ei enää pystykään. Vaikka miten yrittäisi. Uupumus nielaisee. Voimavarat on käytetty loppuun. Keho pysäyttää, sillä mieli olisi ehkä vielä jatkanut. Hätäjarrusta on nykäisty ja vauhti pysäytetty, usein dramaattisellakin tavalla.
Kun tulee totaalinen stoppi, voi ihminen hädissään alkaa pohtia: minä olen aina ollut se, joka jaksaa kaiken, miten minulle kävi nyt näin? Mieleen nousee häpeää, syyllisyyttä ja pelkoja tulevasta. Uupumus ei kuitenkaan ole heikkoutta vaan pelastus. Uuden suunnan määrittäjä. Muutoksen airut. Risteys.
Pysäytys tulee, koska ihminen ei ole ymmärtänyt itse tilannettaan. Mieli ei jaksa enää pysytellä väkisin roolissa, joka on alkanut aina enemmän ahdistaa. Keho ei kykene suorittamaan liikaa eikä sitä saa vauhtiin enää itseä ruoskimalla. Hetki on monelle silkkaa painajaista. Tilanne rikkoo identiteetin. Se kuitenkin pakottaa katsomaan itseä ja omaa elämää uusin silmin. Mikä tässä on hiertänyt jo pitkän aikaa? Mitä minä olen yrittänyt juosta karkuun? Mitä en ole antanut itseni tuntea tai ajatella? Onko minulla aikaa itselleni? Minkälaisia ihmissuhteita elämässäni on? Antaako työni minulle enää yhtään mitään palkan lisäksi?
Uupumus antaa mahdollisuuden pohtia hyvin syvällisiä asioita. Ehkä se viimein herättelee huomaamaan, ettei ole elänyt omannäköistä elämää vaan jäänyt selviytymiskeinoon kiinni. Lopulta se tuo esille kaiken sen, joka on ollut piilossa tekemisen ja suorittamisen alla: sen mitä ei ole uskaltanut sanoa ääneen ja kohdata, koska opittu pärjääminen ja velvollisuudentunto on ollut aina kuskin paikalla.
Yksi elämä. Se meille on annettu. Onkin äärimmäisen viisasta miettiä mihin aikansa käyttää. Vaikka uupumus voi säikäyttää, se antaa myös mahdollisuuden poistua elämän moottoritieltä ja etsiä rauhallisen sivutien, jota kulkiessa voi samalla katsella maisemia. Sitten saattaakin huomata, että elämässä on paljon sellaista, jonka ohi ennen ajoi ihan liian kovaa.